Vasa stads 400-årsjubileumsgudstjänst / Vaasan kaupungin 400-juhlajumalanpalvelus 1.10. 2006

Mikaelidagen / Mikkelinpäivä; 3 årg. ev / 3 vsk. ev.:  Matt. 18:1-6, 10

Vem är störst / Kuka on suurin? 

Kära vänner / Rakkaat ystävät. Vuosi sitten kirjoittamassani hartauskirjassa kirkkovuoden jokaista päivää varten on hartaus myös Mikkelinpäivän kohdalla. Siinä puhun n.k. VIP-henkilöistä. Silloin tällöin kohtaamme näitä kirjaimia V I P – jotka ovat lyhennelmä englanninkielisestä ilmaisusta Very Important Person – siis: VIP-henkilö on erittäin tärkeä henkilö. Joten suomeksi voisimme puhua ETH-henkilöistä: Erittäin Tärkeistä Henkilöistä.    Näille VIP- tai ETH-henkilöille varataan useasti omat suljetut osastot lentokoneisiin tai matkustajalaivoihin. Niissä heitä palvellaan muita paremmin. Suurilla areenoilla on omat loosit VIP-henkilöille, ja lentoasemien parkkeerauspaikoilla on myös olemassa osastoja joiden lattiaan on maalattu suurilla valkoisilla kirjaimilla VIP – tarkoittaen, että näille pysäköintipaikoille tavallisilla ihmisillä ei ole asiaa.   

En moiti tätä systeemiä. Yhteiskunnassa on todella olemassa erittäin tärkeitä henkilöitä. On yleinen intressi, että nämä henkilöt voivat liikkua nopeasti ja vaivatta, ja että he näin ollen pystyvät koko ajan keskittymään tärkeisiin tehtäviinsä. Melko usein he ovat kaiken lisäksi henkilökohtaisella tasolla nöyriä ja vaatimattomia ihmisiä. Muuten he eivät olisi päässeet noin pitkälle elämässään. Mutta – VIP-henkilöitten joukkoon mahtuu varmasti niitäkin, joille tämä asema on noussut päähän ja jotka tässä ominaisuudessaan ovat menettäneet todellisuudentajuaan.    

Kun Jeesuksen opetuslapset tulivat hänen luoksensa kysyen ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” niin he itse asiassa kysyivät: Ketkä ovat VIP-henkilöt Jumalan valtakunnassa? Ovatko etulinjassa kirjanoppineet vai erämaan askeetikot, vai  temppelin ylipapit vai maalliset vallanpitäjät? Ketkä? Yllättyneille opetuslapsille Jeesus vastasi: Ei kukaan näistä. Nämä eivät ollenkaan ole tärkeitä Jumalan valtakunnassa. Ja hämmästys vain kasvoi, kun Jeesus kutsui lapsen luokseen, asetti hänet heidän keskelleen – ehkä pani kätensä lapsen pään päälle ja sanoi: Totisesti – tässä teillä on todellinen VIP-henkilö – ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”

Det gäller alltså för oss i dag på Mikaelidagen, barnens och änglarnas dag, att betrakta barnen som de verkligt viktiga personerna i vår gemenskap. Det är de som bör ställas främst när vi stiftar våra lagar och slår fast vår statsbudget. Barnen och barnens hem och uppväxtmiljö måste gå främst i ett land som vill kalla sig kristet – vad det än kostar. När de VIP-personer som jag redan talade om stiger ut ur sina svarta bilar och går in i ett hotell eller en konferenssal står det betjänter och säkerhetspersoner som bugar sig eller följer med varje rörelse. 

Jesus säger i dagens text, att barnen får räkna med en ännu finare betjäning än så. Jesus säger att deras änglar i himlen alltid ser den himmelska Faderns ansikte. Man tänkte sig på den tiden att varje land och folk hade en personlig ängel som skyddade dem. Nu säger Jesus att också barnen har sina änglar, och dessutom inte vilka som helst. Man tänkte sig nämligen att det fanns vissa änglar som var särskilt nära Gud och hans tron - tronänglar som alltid ser Guds ansikte. Det som Jesus nu alltså säger är, att de verkliga tronänglarna – de som har direkt tillgång till Fadern - är just barnens änglar. Så högt i den himmelska rangordningen ligger de änglar som betjänar barnen. De vakar över barnen och de betjänar dem som de allra mest uppsatta VIP-personer – mitt i denna osäkra och gåtfulla värld.   

Onko nyt 400 vuotta täyttävällä Vaasan kaupungilla myös oma suojelusenkelinsä taivaassa? Sellaiseen kysymykseen Raamattu ei anna vastausta. Se ei sulje sellaista mahdollisuutta pois, mutta se ei myöskään sano että näin nimenomaan olisi. Sen tiedämme ainakin, että taivasten valtakunnassa seurataan intensiivisesti kaikkea mikä tapahtuu maan päällä. Jos  yksikin syntinen täällä maan päällä tekee parannuksen ja kääntyy Jumalan luo, niin silloin on riemua taivasten enkelien joukossa. Näin Jeesus sanoo. Mutta taivaassa voi olla myös surua. Kun Jeesus itkee nähdessään paatunutta Jerusalemia, niin tässä itkussa kohtaamme Jumala omaa surua ja koko taivaan voimatonta surua ihmisten paatuneisuuden edessä. Joten: jos Vaasan kaupungissa yleisesti käännytään Jumalan luo aidossa katumuksessa ja uskossa, niin silloin Vaasan kaikki enkelit riemuitsevat. Ja toisaalta taas: jos täällä eletään itsekkäästi ja epäkristillisesti, niin taivaassakin sellainen tilanne koetaan kipeänä suruna. Niin, jos lapsia täällä ja muualla maassamme television tai muunlaisen kasvatusvälineen kautta johdatetaan lankeemukseen, niin parempi olisi, päivämme evankeliumitekstin mukaan, että vastuuhenkilöitten kaulaan pantaisiin myllykivi ja heidät upotettaisiin meren syvyyteen. Näin tärkeitä ja jollain tavalla pyhiä ovat lapset taivaallisen arvoasteikon mukaan.    

Mikkelinpäivä tulee siis vakavalla sanomalla meille kaikille. Mutta samalla se puhuu lohduttavasti ja toivoa herättäen. Tämän päivän sanoma on sanoma lohdutuksesta koettelemusten keskellä. Mikkelinpäivä puhuu ilosta kaikkien surujemme keskellä. Se puhuu elämästä kuoleman keskellä ja ennen kaikkea turvallisuudesta kaiken turvattomuuden keskellä. Mikkelinpäivä ei tarjoa meille teoreettisiä vastauksia sydämiämme ahdistaviin kysymyksiin. Se ei sano, että kaikki mikä tapahtuu maan päällä olisi Jumalan tahtoa vain siitä syystä että se tapahtuu – ei,  mutta: Mikkelinpäivän raaamatuntekstit vakuuttavat meille, että Jumala on kaikessa mukana, ja että hän voimallisesti taistelee puolestamme.    

Ofta står vi med våra frågor utan att få något svar. Nästan varje dag får vi läsa i tidningarna om någon tragisk olycka där ett litet barn har förolyckats eller till och med omkommit. Och vi frågar: Var befann sig skyddsängeln då när det lilla barnet hamnade under en bil, eller – som vi fick höra häromdagen  - drunknade i ett vattenkar på gårdsplanen? Hur vi än försöker förklara, så får vi inget svar.  Det enda vi då kan göra är att gråta med dem som gråter.    

Ja, var höll förresten skyddsängeln till när vårt eget sexåriga barnbarn Walter – eller Walle som han kallas – lekte med sin yngre kusin i ett äppelträd för en månad sedan och föll en och en halv meter ner till marken och lyckades bryta både ett ben och en arm? Var var skyddsänglarna då – hade de tagit paus? Men – kära vänner - ni skulle ha sett senare på kvällen, flera timmar efteråt, när Walle transporterades från förstahjälpen över till barnvadelningen på Borgå kretssjukhus. Främst i den långa karavanen som drog fram genom korridorerna satt Walle själv – alltjämt lite drogad och upprymd över all uppmärksamheten. Han satt där i sin rullstol med famnen full av godis och nya böcker och en egen ny mjukisnalle -  med gipsat högra ben högt uppe och vänster arm i ett vackert rött gipspaket som i en segergest och med droppflaskan högst uppe vajande som en segerfana. Och runt omkring och efter honom kom en lång rad av familjemedlemmar, kusiner, farbröder och fastrar, farmor och farfar. Aldrig förr hade Walle, som är mellersta barnet, fått vara så i centrum som denna sena kväll. Och vad var han omgiven av? Han var helt enkelt omgiven av en jordisk avdelning av den himmelska härskaran. Himlen berörde jorden där denna skara drog fram genom sjukhuskorridorerna.   

Kära vänner. Vi får inte svar på alla brännande frågor. Men vi kan alla vara änglar och Guds sändebud i relation till varandra. ”Du är en riktig ängel”, säger vi ibland till någon. Och nu vill jag säga det till dig – på denna Mikaelidag. Du är nog en riktig ängel – mer än du själv vet och tror. Var det frimodigt i din egen livssituation. Gud behöver dig, han behöver oss alla. Amen.